Lomakesä alkaa rokkaamalla

Juhannus hujahti ohi, huomasitteko? Ehkä onnekkaimmat olivat Kartanolla kuuntelemassa ja näkemässä, kuinka Koljonvirran kokko syttyi täyteen mittaansa Sakari Kuosmasen Finlandian säestyksellä.

Mikään muu musiikki ei käy kokolle yhtä hyvin ja Finlandia soi parhaiten juuri Kuosmasen laulamana. Juhannusyleisölläkin iho oli kananlihalla, mutta ei kylmyydestä, vaan Kuosmasen esityksen vuoksi: on se niin upea!

Kun vielä dj. Nite innostui vetämään huippubileet, oli Koljonvirran juhannus jälleen yksi kesän kohokohta.

Seuraana huipennnus Kartanolla koetaan ensi viikonloppuna. Rock on the River -tapahtumassa joukkoa villitsee odotettu vieras – Pelle Miljoona United.

Tapahtuma alkaa  lauantaina kello 19. Alkulämmittelyn jälkeen lavalle nousee ensimmäisenä kello 21 The Hoolers. The Hoolers on kuopiolainen blues & roots musikkia soittava yhtye. Ohjelmistosta löytyy bluesin vanhojen mestareiden covereita kuin myös erinomaista arviointia saanut oma tuotanto.

Hoolersin jälkeen vuorossa on Kiuruveden vehmaista maisemista maailmalle ponnistava, vuonna 2003 perustettu punk rock -yhtye Hasta La Vista Social Club. Ulkomaille asti nopeasti päässyt bändi lupaa jälleen suosisttua duunarirockia koko rahan edestä.

Illan päätteeksi lavalle nousee Pelle Miljoona United. Eikä Pelle sen enempää esittelyjä kaipaa.

Pääsyliput portilta, eikä sadettakaan tarvitse pelätä, sillä viikonlopuksi on luvassa hyvää rokkikeliä. Ja sateen sattuessa rokataan navertan ylisillä katon alla.

Tervetulloo!

Kuvia juhannukselta löydät klikkaamalla.