Kartanon historia

Iisalmen keskustan pohjoispuolella, Kustaa Aadolfin kirkolta pohjoiseen sijaitseva Koljonvirran alue on asutukseltaan Iisalmen vanhinta.

Iisalmen pitäjä perustettiin vuonna 1627, kun se irrotettiin Kuopiosta. Kirkkopitäjä viettää siis vuonna 2027 peräti 400-vuotisjuhlaansa.

Iisalmen pitäjän ja pappilan perustamisen seurauksena Kuopionniemeltä muutti Iisalmeen Lauri Laurinpoika Koljonen. Kun hän asettui asumaan Iijärven ja Poroveden välimaastoon, paikkaa alettiin kutsua omistajansa mukaan Koljonvirraksi.

Tila jaettiin myöhemmin kahtia: Koljoon ja Virtaan.

Koljosen jälkeen Koljonvirran taloa asuttivat Niskaset. Suomen sodan aikaan talossa oli isäntänä Kauppinen, ja siksipä sodanaikaisissa kartoissa mainitaankin Kauppila.

Koljonvirran taistelujen melskeissä paloivat kaikki läheiset talot: Kauppila, Kaarakkala ja Linna. Tarinoiden mukaan Kauppilan isäntä näki Iimäen piilopirttiinsä asti, kuinka tuli leimusi Virran seudulla lokakuisena syysiltana.

Kauppinen oli valistunut talonpoika ja neuvokkaasti hän lähetti taistelussa tuhoutuneesta omaisuudestaan valituslistan Venäjän keisarin hallinnolle. Listan mukaan taistelussa tuhoutuivat tai hävisivät muun muassa hopealusikat ja flyygeli, joka oli siihen aikaan harvinainen talonpoikaistalossa.

Suomen sodan aikaisista rakennuksista on enää jäljellä vain aittarakennus, jonka seinissä on vielä nähtävissä ammuksien jättämiä jälkiä. Suomen sodan jälkeen aitassa kerrotaan asustaneen kaikki lähialueen kolme perhettä, ennen uusien rakennusten valmistumista. Aitta siirrettiin 1940-luvulla virran toiselle puolelle Mansikkaniemelle, Juhani Ahon museon pihapiiriin.

Nykyinen kartanorakennus on järjestyksessään kolmas ja on rakennettu vuonna 1898. Ensimmäinen tuhoutui Suomen sodan taisteluissa. Toinen rakennus tuhoutui vuonna 1894, palo sai alkunsa poikien tupakanpoltosta.

Leirintäaluetoiminta tilalla alkoi 1970-luvulla, jolloin kaupungin leirintäalue siirrettiin Mansikkaniemeltä Koljonvirran varrelle.