Koljonvirta Goes Jaakko Teppo
Kartanon isäntä Jamppa Kääriäinen kertoo, että viikonloppuna on luvassa harvinaisia esiintymisiä navetan ylisillä.

Kartanon isäntä Jamppa Kääriäinen kertoo, että viikonloppuna on luvassa harvinaisia esiintymisiä navetan ylisillä.

Koljonvirran Kartanon tapahtumarikas kesä jatkuu lauantaina, kun Kartanolla kunnioitetaan kuplettimestari Jaakko Teppoa. Koljonvirta Goes Jaakko Teppo -tapahtumassa Tepon musiikkia esittävät teatterista ja televisiosta tutut esiintyjät huippuluokan housebandin säestyksellä.

– Jaakko Teppo tulee itsekin paikalle. Voi olla, että ennen esityksiä kuullaan hänen omia muistojaan kappaleista, mutta ainakin artistit itse kertovat, miksi ovat kyseisen kappaleen valinneet, kertoo tapahtumaa järjestänyt kartanon isäntä Jamppa Kääriäinen.

Tapahtumasta ei Kääriäisen mukaan tule jäykkää konserttia, vaan tarkoitus on viettää iltamat jaskamaisen rentoon ja humoristiseen tyyliin.

– Myös Heikkisen Antti tulee laulamaan. Hän on hyvin perillä Jaskan tuotannosta ja sielunelämästä, kun tekee parhaillaan kirjaa Jaskasta.

Illan aikana tulevat esiintyvät Heikkisen ja Kääriäisen lisäksi Koljonvirta-teatterista tutut Ismo Apell, Minerva Marin ja Tiina Naumanen.

– Mukana on myös Poussan musiikkisisaruksista Maarit Poussa, joka on tuttu myös Salkkareista. Heikkisen Anttihan ei ole pitkään aikaan heittänyt musiikkikeikkaa. Hänet tunnetaan kirjailijana, näyttelijänä ja stand-up-koomikkona, mutta on myös erinomainen laulaja.

– Aika harvinaista on sekin, että Ismo Apell esiintyy laulajana. Eipä ole tainnut olla koskaan ennen bändin solistina. Itsellänikin on edellisestä keikasta jo pari kuukautta, kun Olvin Eversti-kiertueen jälkeen olen keskittynyt teatteriin.

Illan housebändi – Nikita – sisältää monia nimiä Suomen huipulta. Rumpuja soittaa Iisalmesta kotoisin oleva Tero Mikkonen, joka on soittanut muun muassa Jonna Tervomaan, Tuure Kilpeläisen ja Veeti Kallion levyillä.

Bändin basistina on Kuopiosta kotoisin oleva Timo Tuppurainen, joka muistetaan muun muassa Lenni-Kalle Taipale Triosta, Hemmabeastista ja monista jazz-kokoonpanoista ja -levyistä.

Tuppuraisen tavoin kuopiolaisia musiikkigeenejä on myös kitaristi Jarmo Julkusella, joka on musisoinut viime vuosina muun muassa Umon, Avantin ja Tapiola Sinfonietan kokoonpanoissa eri soittimilla. Hän on myös ahkera säveltäjä ja Sibelius-Akatemian opettaja.

Housebandin harmonikka on tällä kertaa kuopiolaisen Niko Hännisen käsissä. Virtuoosimaisen hanuristin taiturimaista soitantaa on kuultu muun muassa Kuopion torilla tänä kesänä.

– Illan esiintyjäkaarti on täynnä ammattilaisia. Yksi huipentuma on varmasti sekin, kun illan aikana Jaskan veljentytär Emilia Teppo laulaa Jaskalle kappaleen Hilima ja Onni. Se on näkemisen ja kuulemisen arvoinen tilaisuus, Jamppa Kääriäinen kertoo.

Koljonvirta Goes Jaakko Teppo -tapahtuma alkaa Koljonvirran Kartanolla, navetan ylisillä lauantaina kello 19. Liput 10 euroa portilta.